Fiksu markkinointi tehostaa yritysstrategiaa

Määrä ei aina korvaa laatua. Kovalla sykkeellä työskentely ei ole yhtä tuottavaa kuin fiksu työnteko. Nämä perusajatukset pätevät erityisesti markkinoinnin maailmassa, jossa sosiaalisen median eli somen rooli virtuaalisena markkinointikanavana tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa. Toden totta – fakta on se, että kaiken mainonnan melun keskuudessa yritysten pitää kehittää luovia ratkaisuja päästäkseen kuluttajien huomioon. Enää vain kekseliäs tai hupaisa mainos ei riitä, sillä uuden sukupolven odotukset poikkeavat entisestä varsin radikaalisti.

Näin ollen yritysten ei tulisi keskittyä niin sanottuun kovaan markkinointiin, vaan päinvastoin fiksuun markkinointiin. Koska kuluttajien alitajuntaa pommitetaan päivittäin tuhansilla stimulanteilla, itse kuluttajan tietoisuuteen pääseminen on entistä vaikeampaa. Enää ihmisille ei nimittäin riitä, että tuote tai palvelu on hyvä; kuluttajat haluavat myös osaksi suurempaa kokonaisuutta etsimällä rahoilleen vastinetta yhteiskuntavastuun kautta. Fiksu markkinointi osaa siis käyttää hyväksi kuluttajasegmentin arvoja viestittämällä, kuinka juuri heidän brändinsä kautta kuluttajat voivat viestiä omia arvojaan. Valitettavasti näiden arvojen kalastaminen kaiken myrskyn keskellä maksaa aikaa ja rahaa.

Google on yksi merkittävimmistä markkinointikanavista

Miten fiksu markkinointi toimii käytännössä? Kaikki yritykset tunnistavat SEO-termin, joka kääntyy suomeksi termiksi hakukoneoptimointi. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten ei välttämättä tarvitse investoida markkinointiprojekteihinsa suuria kokonaissummia, sillä SEO:n avulla yritykset näkevät helposti, mitkä asiakassegmentit ovat vierailleet yrityksen sivuilla tai kuinka monta kertaa yrityksen nimi on ilmestynyt hakukoneilla.

google

Luonnollisesti tiedon haravoiminen on helpompaa kuin sen analysointi. Näin ollen esimerkiksi Google Analytics –ohjelmiston avulla yritykset voivat ymmärtää kaiken datan tarkoituksen ja muokata oman markkinointistrategiansa sen mukaisesti. Tämän jälkeen markkinointiosaston on helpompaa allokoida resurssit tehokkaasti omien tavoitteiden mukaan. Esimerkiksi optimaalinen määrä euroja ja työtunteja siirretään uusasiakashankintaan, kun taas X määrä resursseja voidaan jakaa nykyasiakaskunnan tarpeisiin.

Yritysrakenteet ovat muuttumassa

Esimerkiksi kuuluisa kansainväliseen talouteen ja politiikkaan erikoistunut The Economist –lehti on usein ennustanut, että tulevaisuuden työvoima muuttuu yhä vahvemmin freelancer-pohjaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset pystyvät tehostamaan omia prosessejaan sekä pienentämään kuluja ulkoistamalla tietyt tehtävät freelancereille.

fulltilt-start

Muun muassa nettikasinoiden ehdoton kärkinimi Full Tilt käyttää tätä uutta ilmiötä erittäin hyvin edukseen siirtämällä osan markkinoinnistaan ulkoistetuille yhteistyökumppaneille: tätä uutta markkinointistrategiaa kutsutaan kumppanuusmarkkinoinniksi. Yhteistyö perustuu tulospohjaiseen kumppanuuteen, jossa emoyhtiö kompensoi ainoastaan saavutetuista tavoitteista. Näin ollen freelancerit voivat rakentaa itselleen sopivan työaikataulun ja yritykset puolestaan voivat tehostaa tiettyjä osa-alueita. Tämä jos mikä on fiksua markkinointia.

Apple näyttää suuntaa

Suomalaiset yritykset eivät valitettavasti ole viime vuosikymmenten aikana sisäistäneen brändien tärkeyttä. Esimerkiksi kaikki me tiesimme, että aikanaan Nokian matkapuhelimet olivat teknisesti ylivoimaisia. Puhelimet toimivat ja toivat markkinoille teknisesti mullistavia uudistuksia. Ehkä tämän kaltainen teknologinen ”hifistely” sai meidät pohjoismaalaiset tuntemaan itsemme menestyneiksi, mutta toisella puolella maailmaa eräs Steve Jobs -niminen visionääri ymmärsi brändäyksen tärkeyden.

fulltilt-apple

Applen tuotteet eivät ole radikaalisti parempia kuin kilpailijoidensa tarjonta; Applen menestys perustuu tuotteeseen liitettyyn brändiin, joka iskostuu kuluttajien arvoihin. Täten ihmiset käyttävät Applen tuotteita, koska niiden avulla he voivat viestittää muille omia sosiaalisia arvojaan. Fiksu markkinointi perustuu juuri arvojen löytämiseen ja niihin vetoamiseen tuotteiden sekä palveluiden avulla.

Etsi rauhassa itsellesi sopiva väylä

Vaikka yrityksille työnnetään lapioittain halpaa pääomaa matalien korkojen kautta, tämä ei tarkoita sitä, että yrityksillä olisi varaa heittää ylimalkaisia määriä rahaa markkinointiin ainoastaan sen takia, että kilpailijatkin tekevät näin. Esimerkiksi televisiomarkkinointi on jo lähes historiaa, sillä uusi some-sukupolvi viettää enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa kuin television äärellä.

Fiksu markkinointi ottaa siis huomioon yhteiskunnalliset muutokset, teknologian kehityksen ja brändien tärkeyden. Tämän ”pyhän kolminaisuuden” tulisi kuulua jokaisen yrityksen markkinointiosaston työkalupakkiin. Erityisesti Full Tilt on yksi mainioista esimerkeistä, missä optimaalinen markkinointistrategia pohjautuu fiksuun allokointiin eikä ylimalkaiseen rahan käyttöön varsin epätoivoisilla ideoilla, jotka yritetään työntää kuluttajien mieliin väkisin.

Mainosta fiksusti. Sehän on tyhmää maksaa liikaa – markkinoinnistakin.