Yritysmessuille osallistuminen

Yritysmessuille lähtiessä tarvitaan selkeä suunnitelma. Messuille osallistuminen on erinomainen mahdollisuus kasvattaa omaa näkyvyyttä ja hankkia uusia asiakkaita. Menestyksen saavuttamiseksi on kuitenkin erotuttava joukosta. Kun useat yritykset kokoontuvat yhteen paikkaan, on kilpailu messukävijöiden huomiosta äärimmäisen tiukkaa.

Pääosin haasteita on kuitenkin vain kaksi: kuinka tulla huomatuksi ja kuinka tulla muistetuksi. Näiden saavuttaminen vaatii lopulta vain hyvää valmistautumista ja itselleen sopivan suunnitelman. Jokainen meistä kykenee tulla huomatuksi, kunhan vain valmistelee tilanteen ajoissa. Myös positiivisen ja vahvan muistojäljen jättäminen on helppoa, jos messuille varaa mukaan oikeat välineet. Onnistunut preppaus tuo myös mielenrauhaa ja tekee messupäivistä vähemmän stressaavampia ja enemmän tuottavia. Näillä vinkeillä nostat menestyksen mahdollisuuksiasi.

Kuinka tulla huomatuksi?

Helpoimpia tapoja houkutella asiakkaita standille ovat yleensä kiinnostavat houkuttimet. Samalla, kun joku tulee nappaamaan karkin, kynän tai muun brändätyn tavaran, avautuu mahdollisuus aloittaa keskustelu. Tätä varten kannattaa harjoitella muutama sopiva “iskulause”, jolla keskustelu lähtee rullaamaan. Usein tällaisen lauseen kannattaa olla yllättävä kysymys tai kommentti, jolla vastapuoli saadaan pysähtymään ja ottamaan kontaktia. Tämän jälkeen yrityksen esitteleminen ja mahdollinen myynti on paljon helpompaa. Henkilön mukaan lähtevä lahja on myös muisto tästä kontaktista, mikä helpottaa yhteydenottoa myöhemmin. On todistettu [psykologinen kikka], että pienenkin lahjan saaminen saa vastapuolen halukkaaksi tarjota jotain takaisin. Mahdollisen asiakkaan saaminen keskusteluun pienten täkyjen avulla onkin siis jo puoli voittoa.

Kuinka tulla muistetuksi?

Kun mahdollinen yhteistyökumppani lähtee yritysmessuilta, on tämä usein ollut kanssakäymisissä useiden ihmisten kanssa. Kuinka siis juuri sinä jäät hänen muistiinsa? Valloittavan persoonan lisäksi kannattaa mukaan messuille siis varata yrityksen logolla varustettuja tavaroita. Axon Profil brändää tavarat juuri sinun yrityksesi tarpeisiin, jolloin asiakkaan yhteydenotto ei ole vain tavallisen käyntikortin tai ulkomuistin varassa. Luovat yrityslahjat kuten laturit, työkalut ja kestokassit kulkevat mukana pitkän aikaa ja jättävät pysyvän muistijäljen. Samalla firmasi logo ja yhteystiedot kulkeutuvat uusiin ympäristöihin, joissa mahdollisuudet vain kasvavat. Edulliset yritystuotteet toimivat siis sekä messuilla, että sen jälkeen ja ovat siitä syystä korvaamattoman tärkeitä. Samalla ne viestivät ammattimaisuudesta ja pitkäjänteisyydestä.